torstai 15. joulukuuta 2011

Treenitauko on perseestä

Eli heti näin alkuun suora vuodatus treenitauon turhuudesta. Nyt Wiima on siis ollut treenitauolla erinäisistä syistä (mm. pikkujoulut :) ) sekä tottiksesta että puruista. ja se ei kyllä sovi meille yhtään. Tottiksessa ollut jo pidempi tauko ja puruista vähän lyhyempi. Tottiksia onneksi päästiin jo aloittamaan, kun saatiin treenimahdollisuus maneesista. No kuten arvata saattaa, niin ei ihan kovin korrektia ollut. Kuitenkin kohtalaisen hyvää, koska odotin täydellistä kaaosta. Wiima oli tietysti into piukeena ja seuraamisessa se näkyi edistämisenä ja aloituksen piippaamisena. Jäävissä liikkeissä seisominen tuotti nyt ongelmia, ensin Wiima tarjosi istumista ja korjauksen jälkeen sitten vaan seuraamista. Mutta saatin sekin sitten onnistumaan. Lopuksi sitten kaksi eteenmenoharjoitusta, ekalla merkkasin pallon Wiimalle ja päästin menemään. Toisessa sitten sama juttu mutta pidemmältä matkalta ja edelleen suorapalkalla. Ihan hyvä treeni kuitenkin kaikesta huolimatta. Ja nyt tuli ainakin todistettua että ainakaan ennen koetta ei kannata olla treenaamatta ettei pakka leviä käsiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti