tiistai 22. toukokuuta 2012

Ampumista

Vihdoin saatiin aikaiseksi kokeilla ampumista tottiksen yhteydessä. Wiima on kyllä kuullut ampumista sekä autossa ollessaan että kentällä kun ollaan vaan hengaltu/lekitty. Mutta seuraamisessa ja paikallamakuussa ei olla koskaan ennen ammuttu. Wiima oli ensin seuraamassa ja terävänä koirana reagoi ensimmäiseen laukaukseen pään kääntämisellä. Ei kuitenkaan pelästynyt vaan oli lähinnä ihmeissään että mitä hemmettiä. Toiseen laukaukseen ei enää reagoinut. Jatkoin seurauttamista pienen matkaa ja palkkasin. Otettiin vielä kerran uusiksi ja nyt en ainakaan huomannut että Wiima olisi kummallakaan kerralla reagoinut yhtään, jatkoin seuraamiskaaviota nopeuden muutoksiin ja palkkasin. Sitten vielä jäävät liikkeet, joissa ei ole mitään moitittavaa. Seuraavaksi siirryttiin paikalla makuuseen, kun treenikaverin koira siirtyi tottistelemaan. Ekassa laukauksessa Wiima käänsi päätään ampujaa kohti, mutta muuten oli rauhallinen. Toisessa oli ok, samoin uudelleen tehdyt laukaukset. Loppuun otin eteenmenon riekutuksella, kontaktista päästin menemään. Wiima meni nopeasti ja suorassa linjassa eteen josta löysi pallon. Ihan kiva perustottistreeni.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Leiri

Viikonloppuna oltiin taasen leirillä. Wiiman kanssa tehtiin c-osan kisaliikkeitä. Ihan hyvin se jo sujuu, välillä tulee pieniä lapsuksia sekä koiralle että ohjaajalle. Kuitenkin kokonaisuus on ihan kivasti hallussa. Hallinta ei ole vielä sellaista mitä haluan sen olevan, mutta tällä hetkellä se kyllä riittää ykkösen kokeeseen. Leirillä Wiima päätti että hänen jälkivartiointinsa ei ole enää hiljainen vaan haukkuva :) Alusta asti Wiima on rakennettu hiljaiseksi, mutta nyt hän sitten keksi aloittaa haukun. Eikä siinä sinällään mitään, hyvin aloitti haukun ja se oli tasaista eikä ollut edes törkeä. Siitä huolimatta Wiimalle tehdään edelleen hiljainen vartiointi, koska patoaa vartioinnissa hyvin ja iskee nopeasti kiinni. Haukkuvana saattaa alkaa helposti törkeilemään ja haukusta tulee silloin levotonta muutenkin. No tämä on onneksi maalimiehen ongelma - ei mun :D

Ennen leiriä tein jäljenkin ja vaikka se ei mennyt täydellisesti olen Wiimaan silti tyytyväinen. Loppusuoralla huomasin jäljen vieressä tuoreen peurojen makuupaikan ja jätöksiä, mutta päätin tehdä jäljen loppuun asti. Alku meni hyvin ja päästin Wiimaa pitkälle liinalle. Ensimmäinen esine myös tuli ilmaistua hyvin, vaikka ensin mua vähän kylmäsi kun olin omasta mielestäni jättänyt esineen pidemmälle. Hieman pelonsekaisin tuntein menin katsomaan mitä Wiima on (vale)ilmaissut, mutta KAPPAS sehän on esine. No normaalit palkkaukset ja jatkettiin matkaa. Kulma meni ihan ok samoin toinen suora. Toisessa kulmassa Wiima ajoi vähän pitkäksi, mutta kun pysähdyin niin Wiima korjasi heti, liina ei ehtinyt edes kiristyä. Toisen esineen ilmaisu myöskin hyvä ja palkkauksen jälkeen Wiima lähti hyvin etenemään.

Sitten päästiinkin siihen peurojen makuupaikan kohdalle ja kuten arvata saattaa, kyllä se kiinnosti. Wiima nosti pään ylös ja lähti makuupaikkaa kohti, palasi kuitenkin jäljelle ja taas nokka ylös ja kohti makuupaikkaa. Pienen aikaa Wiima siinä arpoi, mutta koko ajan pyrki takaisin jäljelle ja loppujen lopuksi valitsi jäljen. Tarkoituksella en antanut pakotteita, koska Wiima selkeästi teki töitä ja pää raksutti. Pakotteella olisin voinut antaa väärää infoa koiralle. Mutta siis Wiima valitsi peuran jätöksien sijaan jäljen ja pienen matkaa jäljestettyään sai maasta pallon ja kunnon taisteluleikin. Pallon jälkeen jälki jatkui ja Wiima jäljesti aavistuksen liian vapautuneessa mielentilassa, mutta koska edelleen teki töitä niin annoin mennä kipalle asti näin. Kokonaisuudessaan siin kuitenkin hyvä jälki ja mulla hyvä mieli siitä että Wiima nyt itsenäisesti hakee jälkeä ja sillä on selkeä mielikuva että jälki on kuitenkin se paras vaihtoehto. Toivotaan että näin on jatkossakin.

torstai 17. toukokuuta 2012

Tehokas vapaapäivä

Vietettiin halatorstai koko perheen voimin match showssa. Meiltä ei kumpikaan koira osallistunut, koska nyt juuri ei ole tarvetta näyttelytreeniin :) Lähinnä tarkoituksena oli tarjota viihdykettä lapselle, minä olisin halunnut että poika olisi mennyt paikalla olleen ponin selkään mutta eipä tuota pikkuisäntää kiinostanut poni yhtään. Äidin mieliksi taputteli ponin turpaa pari kertaa :) Yllättäen pienen miehen kiinnostuksen kohteena olivat "pii-paat" eli ambulanssi ja poliisiauto sekä sivummalla ollut traktori. Seuraavaksi siirryttiin toiseen, jo loppuneeseen mätsäriin ja siellä sitten aktivointina toimi suuret vesilammikot ja kummitädin syöttämä vohveli :)

Iltapuhteina sitten kävin vielä Wiiman kanssa jäljellä. Neljä kulmaa, kaksi esinettä ja yksi pallo. Paalulla oli ruoka, mutta sen jälkeen tyhjää muutama askel. Nyt ohjeiden mukaan jäljestin kulmat läheltä että pääsen puuttumaan jos Wiima haahuilee. Kokonaisuudessaa nyt kulmat kyllä meni hyvin, ekassa Wiima ajoi pään mitan pitkäksi mutta korjasi jo ennen kun mun pysähdykseni kerkesi kiristämään liinaa. Toisella suoralla päästin liinan koko mitalle, hyvin Wiima jatkoi matkaa ja ilmaisi esineen hyvin. Esineellä menin sovitusti Wiiman "päälle" ja laitoin ruuan seuraavalle askeleelle. Esineen jälkeen oli kaksi kulmaa melko peräkkäin ja neljännellä suoralla oli pallo, johon Wiima reagoi odotetusti iloisesti. Pallon jälkeen samalla suoralla oli vielä esine, jonka ilmaisu meni kuten edellä :) Esineen jälkeen vielä kulma ja loppupalkka. Wiima jatkaa jäljestämistä hienosti esineen jälkeen, kun se on opetettu että jälki loppuu aina ruokaan. Eli Wiima ei ole oppinut laskemaan esineitä vaan se jäljestää niin kauan kunnes saapuu ruokakipalle. Ja vielä ruuan jälkeen saa pallon, niin se vasta superkivaa onkin. Ainoat kerrat kun jäljestystä ei jatketa ruokakipalle on kokeet. Se annanko kokeessa sitten tuomarin pisteenannon jälkeen autolla ruokaa/pallon niin jää sitten nähtäväksi ja sen ajan murheeksi.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Jälki

Olin katselemassa oman seurani järjestämää BH-koetta erittäin kylmässä ja tuulisessa kelissä. Vielä oli vaikea sopeutua tähän uuteen tottiskaavioon, eniten silmiin pisti liikkeestä maahanmeno+luoksetulo- liike. Eihän se ole oikeasti enää liikkeestä maahan, vaan liikkeestä pysähdys ja maahanmeno. No onneksi on aikaa sopeutua ennen kun tarvitsee itse mennä tekemään BH:ta seuraavan kerran.

Kokeen jälkeen lähdettiin käymään jäljellä ja tällä kertaa oli taas maalimiehemme mukana antamassa kullanarvoisia neuvojaan. Eikä se nyt ihan huonosti mennyt, Wiimalla oli hyvä tunnetila ja jaksoi tehdä töitä kovasta tuulesta huolimatta. Tuulen vuoksi ensimmäisen esineen ilmaisu oli vino mutta muuten ok. Molemmissa kulmissa meni hieman yli, mutta etsi tiiviisti ja päästiin hyvin jatkamaan. Ohjeeksi sain ajaa kulmat lähempää ja vaan pysähtyä jos Wiima menee yli. Tarkoituksena saada Wiima vielä nopeammin etsimään kulmaa jos menee siitä yli tai siis lähinnä ettei menisi kulmasta yli vaan olisi tarkempi :) Toisen esineen Wiima ilmaisin hyvin ja näihin sain nyt neuvoksi mennä Wiiman "päälle" kun ilmaisee ettei käännä päätään mua kohti kun menen hakemaan esinettä. Eli en mene Wiiman päälle istumaan tms. vaan hajareisin Wiiman ylle ja otan esineen, sitten siirryn Wiiman viereen. Vielä jäljellä pidetään vähintään yksi pallo vahvistamaan olemassa olevaa tunnetilaa.

Vaikeista olosuhteista huolimatta Wiima pysyi tekemään hienon jäljen, olen oikein tyytyväinen. Varsinkin kun edellispäivänä keskeytin jälken oman mokani vuoksi. Olin tekovaiheessa heitellyt risuja sivuun askelmilta ja Wiima sitten ihmeteli että miksi nämä risut haisevat äiskältä vaikka jälki ei jatku tänne? Wiima selkeästi meni hämilleen että pitäisikö nämä ilmaista vai mitä, joten päätin että ennen kun saan aikaan mitään isompia ongelmia, otan Wiiman pois jäljeltä ja vien autoon. Ei voi muuta kuin sanoa että TYHMÄ! Ja eilen taas jälki meni jo paremmin, mutta viimeisellä esineellä Wiima innostui niin paljon että toi sen tohkeissaan mulle...no en palkannut vaan mentiin hissukseen siihen kohtaan missä esine oli ollut ja pyysin Wiiman maahan ja nostin esineen ilmaan normaalisti. Siitä sitten jatkettiin niin kun ei mitään. Tänään ongelmaa ei onneksi enää ollut. Otan aina ennen jälkeä yhden esineilmaisun ja tänään vielä vahvistin sitä maahan-käskyllä.

tiistai 8. toukokuuta 2012

ollaan me treenattu

Muutama jälki ja parit tottikset on tullut tehtyä. Mutta koska muistini on äärimmäisen lyhyt, niin kovin pitkää selostusta en voi treeneistä tehdä :)

Viikonloppuna tottiksessa tein kokeenomaista treeniä ilmoittautumisineen. Wiiman tunnetila oli väärä, hieman iloinen, joka sitten näkyi tai oikeastaan tuntui painamisena. Noudoissa edelleen vallattomuutta ja eteenmenossa Wiima lähti ensin tavoittelemaan taakse jäänyttä kapulaa, mutta tuli kuitenkin kutsusta. Toisella kerralla lähti hyvin mutta kentän päässä ei löytänyt palkkaa niin palasi takaisin. Tämä ei sinänsä ole mikään katastrofi koska kuitenkin lähti hyvin. Mutta otin silti vielä uudestaan että Wiimalle jäisi selkeä mielikuva että kyllä se palkka siellä on oli matka kuinka pitkä tahansa ja vaikka sitä ei heti näkyisikään niin kyllä se löytyy.

Eilen kävin Wiimalle vieraalla kentällä ottamassa paikallamakuun häiriötreeniä ja sitä kyllä saattin yllin kyllin. Iso kiitos TVA:n porukoille. Wiima makasi paikallaan hienosti, ainoa "huomautettava" asia oli lonkka-asentoon siirtyminen. Hioin vielä luoksetulon loppuasentoa ja sivulletuloja, näissä kun Wiima keskittyy niin ei ole mitään ongelmia. Vein Wiiman hetkeksi autoon ja otin lopuksi vielä tasamaanoudon ja eteenmenon. Noudossa taas kierrokset nousi vähän liikaa ja tuli piippausta. Eteenmenossa sama juttu kuin viimeksi, Wiima meni täysillä kentän reunaan mutta palasi samantien takaisin kun ei heti huomannut palloa. Näytön jälkeen sitten taas löysi pallon. Tätä täytyy nyt hioa että Wiima etsisi sen pallon.

Jäljistä ei mitään erityistä ole, ihan ok ovat menneet. Palloja, ruokaa ja esineitä on ollut vaihtelevasti. Tänään tein vaikealle alustalle ilman esineitä. Pinta oli kuivaa hiekkaista multaa ja Wiima yllätti mut täysin kun jäljesti ihan mainiosti sillä alustalla. Toisessa kulmassa annoin pienen pakotteen, kun ajoi vähän yli. Olisi varmaan siitä kyllä löytänyt omin avuin, mutta ei ehkä ilman pyörähdystä. Nyt erittäin pienellä pakotteella tarkensi nenää ja jatkoi hyvin. Ihan hyvin olisi voinut esineetkin laittaa, mutta itselle tuli epäusko parin ekan askeleen jälkeen että näinköhän päästään tämä jälki loppuun. Sen verran kuitenkin rohkaistuin että pidensin jälkeä alkuperäisen 50 askeleen suoran sijasta ja tein nyt tosiaan vajaa 200 askelta. Pitäisi vaan luottaa siihen koiraan! Olen nyt antanut Wiimalle liinaa aina välillä suorilla jo siihen 10m saakka eikä ole tuntunut häiritsevän ollenkaan. Ja ihan jäljen alussa onnistuin sähläämään liinan niin että se ei ollut Wiiman etujalkojen välissä, mutta oli kerran kiertyneenä takajalan ympäri. Ja tämä tilanne tuli vasta jälki- käskyn jälkeen. Jouduin selvittämään liinan käsin, mutta sekään ei onneksi haitannut ja Wiima jatkoi jäljestämistä ihan omatoimisesti.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ulkoasun päivitys

Päivittelin vähän ulkoasuakin. En oikein tiedä olenko tyytyväinen vai en :) voi siis olla että ulkoasu vaihtuu vielä moneen kertaan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pallojälki

Tänään nyt sitten kokeiltiin leiriltä saatuja ohjeita jäljellä. Nyt siis pistettiin painetta alas ja motivaatiota ylös. Jäljellä oli pituutta 150 askelta ja ruokaa kuten ennen ja jäljelle oli laitettu kaksi palloa. Lopussa normaalisti ruokakippa.

Nyt koitin keskittyä jo paalulla siihen että Wiima rauhoittuu riittävästi ennen lähetystä. Odotin hetken että Wiima lakkaa odottamasta käskyä ja kun selvästi rauhoittui ja otti muhun kontaktin niin annoin luvan lähteä. Wiima lähti hyvin jäljestämään ja tunnetilakin oli mielestäni nyt parempi kuin viimeksi. Ekalle pallolle tullessa Wiima otti sen iloisesti heti suuhunsa ja pienen taistelun jälkeen. Jatkettiin jäljestämistä aavistuksen nousevalla vauhdilla, mutta iloisella mielellä. Toisella pallolla Wiima aloitti heti leikkimisen ja nyt tarvittiinkin vähän isompi käsky vierelle, jotta päästiin jatkamaan. Olin hieman hätäinen lähetyksessä, olisi ollut hyvä vähän tasata mielentilaa että olisi ollut rauhallisempi lähtö. Jäljestys sinänsä kuitenkin tarkkaa ja innokasta. Ruokakipalla normaaliin tapaan Wiima innostui ja ruoka maistui.

Nyt siis pallojen idea jäljellä on se että Wiima saa positiivisia juttuja jäljeltä ja tavallaan paineen purkuna. Samalla tarkoitus on saada motivaatiota jäljestämiseen sitä kautta että Wiima ei koskaan tiedä koska pallo ilmestyy jäljeltä ja tavallaan haluaa etsiä palloja jäljestämällä. Myös taistelutahtoa ja tietynlaista röyhkeyttä haetaan näillä palloilla. Eli kun tulee vaikea kohta, Wiimalla olisi mielessä että kun tästä selviää niin se pallo kyllä tulee sieltä ja röyhkeyttä tarvitaan siihen että toimii itsenäisesti, ettei kysele multa toimintaohjeita. Vaikka Wiimalla on taistelutahtoa ja sitä röyhkeyttäkin, niin jäljellä kun tunnetila on ollut väärä, on Wiimalla oleva ohjaajapehmeys kuitenkin aiheuttanut vääränlaista painetta. Tai siis pehmeys huonoa ohjaajaa kohtaan, kun onhan ohjaajapehmeys hyvä asia mutta jos ohjaaja vie laivaa karille niin koita siinä sitten tehdä töitä :)