sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sunnuntaitottikset

Tänään juuri pohdein että kovin ollaan tultu vaativaisiksi treenien suhteen. Pari vuotta sitten treenattiin talvellakin ulkona parinkymmenen asteen pakkasessa ja ajettiin vaan autot kentän viereen näyttämään valoa. Ja silloin käytiin kentällä joka päivä. Nyt tottistellaan enää kerran viikossa (joskus lisäksi omassa pihassa) ja käytössä on maneesi, joka ollaan tosin saatu käyttömme erittäin edulliseen hintaan. No ehkä tähän on syynä se että meidän porukan treenaajien arkielämän kuvioihin on tullut muutoksia lasten syntymien myötä.

No joka tapauksessa tänään käytiin ottamassa taas treeniä, Wiimalla ohjelmassa tuttuun tapaan noutoa ja eteenmeno. Taas pieni seuraaminen ennen ensimmäistä noutoa ja sitten siirtyminen heittopaikalle. Nyt Wiima ei piipannut heittovaiheessa (kerkesin jo ajatella positiivisia ajatuksia), mutta kun kapula osui maahan niin sittenhän piti vähän piipata. Tämäkään piippaus ei ole mitään erityisen kovaäänistä, mutta tiedä että jos annan sen tapahtua ei se ainakaan siitä vähene. Odotin että Wiima keskittyy ja annoin luvan noutaa. Luovutus hieman rauhaton, mutta ei mahdoton. Toisella heitolla Wiima alkoi vähän sättäämään etujaloilla kun aloin heittämään kapulaa, nyt pääsin puuttumaan ja kieltämään tästä. Nouto oli hyvä ja luovutuskin ihan jees, taisi kerran poskilihakset vähän aktivoitua.

Eteenmenossa ensin taas hetsaamalla suoraan palkkaan. Toisella kerralla maahanmenoharjoituksia apparin kanssa, ensimmäinen oli vähän hidas toinen jo parempi. Sitten kokeiltiin taas lähetystä palkalle hetsauksen kanssa. Wiima lähti nopeasti eteen, käskyn tultua pysähtyi heti ja kääntyi minua kohti. Maahanmeno hieman hitaan puoleinen tai siis oikeastaan "voisi olla nopeampi". Tästä heti vapautus palkalle. Lopuksi vielä hetsaus ja suora palkka.

Siitä huolimatta vaikka noudossa nyt edelleen on vuotoa, niin olen oikein tyytyväinen tämän päivän treeniin. Ja tuo noutojuttukin kuitenkin etenee koko ajan vaikkakin pikku hiljaa. Eteenmenossa Wiimalla oli tänään oikein superhyvä tunnetila, täynnä intoa mutta silti kuulolla.

Wiimalle on myös tullut hauska rutiini kun mennään tottikseen. Kun ollaan kentällä niin sanon Wiimalle että "mennään tottista" tarkoituksena siis luoda koiralle tietty tunnetila. Wiima tekee aina tämän jälkeen sen että haukkuu mulle pari kertaa kiertää sivulle. Wiimaa olen kyllä joskus haukuttanut, että siitä se haukkuminen varmaan tulee. Mutta en ole koskaa rutiinisti ottanut sivulletuloja ennen tottista ja seuraamaankin lähdetään aina joko lennosta tai istumisesta. Se on vaan Wiimalle tullut tapa kertoa että on valmiina tekemään hommia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti