sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hiljaiseloa

Kun on huono tuuri, niin sitten on huono tuuri. Wiimalla todettiin keuhkoputkentulehdus ja nyt siis sairauslomaa ja antobiottikuuri päällä. Koko kesäkuu ollaan nyt sitten rauhassa, kevyttä jälkeä saatiin lupa tehdä mutta sitäkään ei olla tehty kuin kerran. Se jälki meni oikein kivasti, varsinkin kun ottaa huomioon että Wiimalla oli 10 päivän tauko ennen jälkeä ja ollaan oltu siis muutenkin levossa. Jälki alkoi vauhdikkaasti ja Wiima rynni jonkin verran, mutta upeasti Wiima kasasi tilanteen ja rauhoittui jäljestämään. En edes ajatellut antaa mitään pakotteita tms. kun oli tarkoitus vaan purkaa Wiiman energiaa aivojumpalla. Mutta eipä siinä mitään erikoista puuttumista tarvittukaan, jos pilkkua viilataan niin kulmat olisi voineet olla tarkemmat. Mutta kun ei viilata :)

Meidän piti mennä Wiiman kanssa suorittamaan IPO1-koe pari viikkoa sitten, mutta sekin nyt sitten jäi välistä tämän taudin takia. Harmittaa, mutta tuleehan niitä kokeita kunhan vaan saan koiran kuntoon. Jälkitarkastuksen jälkeen sitten nähdään ja kuullaan mikä on tilanne ja koska voidaan aloittaa peruskunnon palauttaminen.

Alkaa muuten olemaan kotona aika levotonta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti