maanantai 22. lokakuuta 2012

Puruja

Ja taas on talvikausi alkanut ja purut siirtyneet maneesiin. Wiiman treenien pääpaino oli ylimenovaiheen vahvistaminen ja hiljaisen vartioinnin vahvistaminen. Wiima tekee itse automaatti-irrotuksen siirtyessään vartiointiin, on sen ihan itse keksinyt valitettavasti. Ja nyt siis vahvistetaan sitä että sitä suuta ei avata ennen käskyä tai ainakin näytetään se ylimenovaihe, koska se tuntuu nyt olevan uusien koesääntöjen mukanaan tuomaa että tuomarit sitä painottavat enemmän kuin ennen. Ja jälkivartioinnit hiljaisena on Wiimalle ehdottomasti parempi, koska Wiima patoaa hyvin ja hyökkää nopeasti. Kokeessa tulikin ilmi se että jos alkaa haukkumaan, niin se pätkii ja antaa erittäin huonon vaikutelman. Tästä hiljaisesta vartioinnista ollaan montaa mieltä ja vasrsinkin sen vastustajat ovat sitä mieltä että vain huonoilla ominaisuuksilla varustetut koirat ovat hiljaisia. Mutta eipä ne metrin pässä huonosti haukkuvatkaan kovin vahvoilta mielstäni aina näytä. Ja pääasia on että koira käy nopeasti vahvasti kiinni ja ainakin Wiiman kohdalla se patoaminen on juuri sitä puremaan pääsemisen odottamista. Tai niinpä tietenkin vietin patoamisessa on tapana :) No joo en lähde sen enempää ruotimaan koulutuksellisia näkökohtia, niitä kun on niin paljon kuin kouluttajiakin.

Viikko sitten oli belgianpaimenkoirien IPO rotumestikset Kärkölässä, siellä piipahdin kaverin kanssa sunnuntaina katselemassa suorituksia. Kaikkia suorituksia ei nähty, mutta niistä mitä nähtiin niin jäi mielikuva että varsinkin tottikset ovat kyllä niin viimisen päälle hiottuja ja laadukkaita suorituksia. Tuli siellä sitten shoppailtuakin ja huomasin ostaneeni magneettipallon :) Alunperin olen ollut sitä mieltä etten moista tarvitse, koska palkkaan koirat patukalla liivin taskusta. Mutta koska treenikaverit ovat magneettipallon hyväksi havaineet niin pakkohan se oli sitten ostaa, kun ei mikään mahdottoman kallis ollut. Ostin siis Gappayn magneettipallon ja nuukana ihmisenä jätin ne magneetit ostamatta ja kävin ne hakemassa Clas Ohlsonista 1/3 halvemmalla "aitojen" hintaan verrattuna. Kerran olen ehtinyt tottistella näiden "hömpötysten" kanssa ja piti oikein myöntää että onhan se aika kätevä, eli kyllä sille käyttöä löytyy.

Ollaan me käyty jäljelläkin sitten viime päivityksen, mutta en nyt muista sen tarkempaa erittelyä että miten on mennyt. Sen muistan että ihan tyytyväinen olen ollut ja varsinkin kulmiin, jotka Wiima ajaa nyt tarkemmin.

1 kommentti:

  1. Hei, kerroit ostaneesi magneettipalloon magneetit Clas Ohlsonilta. Onko toimineet käytännössä hyvin pallon kanssa? t. Samaa hankintaa miettivä. :)

    VastaaPoista