lauantai 26. joulukuuta 2015

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois vaikka sattuu...

Rakas Wiima oli päästettävä pois, helppoja nämä päätökset eivät koskaan ole mutta koiranomistajan vastuu koskee myös näitä raskaita hetkiä.

Wiiman tila alkoi syksyllä menemään huonommaksi, siltä lähti todella palon karvaa - siis huomattavasti suurempi karvanlähtö mitä ikänään sen elinaikana. Ei kuitenkaan kaljuksi asti tai mitään sellaista miksi olisin vienyt sitä lääkäriin. Tässä kohtaa ajattelin vaan että olisiko juoksut tuloillaan, koska mieleltään se kuitenkin oli entisensä, virkeä ja vilkas.

No sitten alkoi virtsankarkailu ja laihtuminen. Vaihdoin ruokaa ja lisäsin annosta, kun ajattelin että se vanha ruoka ei vaan "jää kiinni". Sitten kuitenkin melko nopeasti edettiin siihen pisteeseen että Wiima laihtui laihtumistaan vaikka ruokaa sai kunnon annoksia. Pissat ja kakkat tuli yön aikana sisälle ja pissaa valui välillä muutenkin. Wiiman käytös myös muuttui vaisummaksi eikä se enää juossut täysiä, vaan jolkotteli. Samaan aikaan Wiima ja Sokka ei enää sopineet samaa aikaa pihaan koska Sokka kävi Wiiman päälle. Ja koska Wiimahan ei alistu niin tappelu oli valmis.

Varasin ajan eläinlääkäriin, jotta saataisiin selville onko jotain vialla. Ensin otettiin pissanäyte ja useampi putki verikokeita. Pissasta löytyi tulehdus, johon saatiin antibiootti. Verikokeen tulokset olivat puhtaat mitään sisäelimellistä (mm. haiman vaajaatoiminta, munuaisten vt tms.) ei ollut. Sen verran olin koiraa katsellut ja todennut pahaa peläten että jotain löytyy, olin varannut myös ultra ja röntgenajan joka saatiin myöhemmäksi.

Myös Wiiman tunteva eläinlääkäri totesi että kyllä on koira muuttunut, paino oli pudonnut ja vaikka Wiima on aina iloinen ja rakastava, niin se oli kuitenkin rauhallisempi kuin ennen. Wiiman kyljistä löytyi myös patteja, samoin yhdestä nisästä. Vatsaa tunnustellessa Wiima veti selkää köyryyn ja hännän koipien väliin ja ell sanoikin että jotain siellä tuntuu, mutta voi olla ulostettakin.

No kotona sitten odoteltiin reilu viikon verran sitä ultra sekä rtg aikaa ja kyllä silloin Wiimaa katsoessa olin jo varma että seuraava ell käynti saattaa jäädä viimeiseksi. Koko koira oli niin kuihtuneen näköinen ja tosiaan se pidätyskyvyn heikkeneminen ei ole normaalia.

Näin myös unen, jossa meidän koirat karkasivat metsään ja sain huudettua Noidan ja Sokkan takaisin, mutta Wiima ei tullut. Lähdin Wiiman perään, mutta se vaan tuijotti mua keppi suussa ja aina kun pääsin lähemmäksi se otti taas etäisyyttä kunnes se käänsi mulle selkänsä ja katosi metsään. Tämä uni vaan vahvisti tunnettani että on aika jättää hyvästit.

No sitten se kohtalon päivä valkeni 23.12. jouluaaton aatto ja me suuntasimme kohti eläinlääkäriä. Päivässä oli monta outoa sattumaa Wiiman käytöksen suhteen, aivan kuin se olisi jo tiennyt...
Mun piti ottaa Wiimalta pissanäyte, joka on aina ollut helppoa, koska Wiima pissaa kyllä käskystä. No sinä aamuna se ei lähdettäessä suostunut pissaamaan pihalle. Wiima pyrki vaan autoon koko ajan. Pistin sen autoonkin jo hetkeksi ja vielä ennen kun lähdettiin kohti eläinlääkäriä, niin koitin saada näytettä. Mutta ei vaan suostu pissaamaan ja haluaa autoon. No ajattelin että saan sen näytteen sitten tutkimusten jälkeen jos sellaista vielä tarvitaan.

Wiima käyttäytyi tutkimuksissa hienosti ilman rauhoittamatta, vilkkaudesta huolimatta se on aina ollut helppo tutkittava. Keuhkoen röntgenkuvassa ei näkynyt erikoista ja siirryttiin vatsan ultraukseen. Ja sieltä se totuus sitten alkoi valkenemaan. Ohutsuolessa oli useita kookkaita imusolmukkeita ja erittäin runsaasti kaasua. Myös paksussuolessa oli näitä suurentuneita imusolmukkeita. Peräsuolesta löytyi erittäin suuri kasvain joka painoi virtsarakkoa kasaan. Tämä siis selitti ne pissa- ja kakkaongelmat. Lopuksi eläinlääkäri siirtyi ultraamaan vatsaa ja siellä huonot uutiset vaan vahvistui. Vatsassa oli erittäin kookas kasvain ja eläinlääkäri totesi että nyt ei ole hyviä uutisia. Tässä kohtaa eläinlääkäri kyseli että olinko varautunut jotenkin (en nyt muista millä sanoilla hän sen sanoi) ja vastasin että olin varautunut siihen että jos jotain löytyy päästetään Wiima pois. Eläinlääkäri oli myös samaa mieltä että eutanasia olisi ainoa hyvä vaihtoehto tässä kohtaa varsinkin kun koira oli vielä kohtalaisen hyvässä kunnossa.

Vaikka päätös oli todella raskas, halusin että Wiima pääsee pois saappaat jalassa ja katse kirkkaana. En halunnut että maailman iloisin ja rakkautta täynnä oleva koira hiipuu niin huonoon kuntoon että se viimisillä voimillaan viedään lääkäriin. Tai niin että koira alkaa saamaan kipukohtauksia tms. Koska fakta on se että taudille ei mitään ollut tehtävissä, niin olisi ollut turha pitkittää tätä tilannetta.

Toinen omituinen asia tuon pissanäytejutun lisäksi oli se että kun eläinlääkäri antoi sitä rauhoittavaa piikkiä niin Wiima meni mun jalkoen eteen makaamaan kyljelleen. Rokotettaessa sitä on aina saanut pitää kiinni ettei se sählää tai mene pussailemaan lääkäriä. Piikin jälkeen Wiima tuijotteli mua hetken ja kulki huoneessa pienen lenkin. Kun aine alkoi vaikuttamaan, niin Wiima tuli taas mun jalkoihin makaamaan ja siihen se sitten rauhoittui. Yhdessä eläinlääkärin kanssa sitten nostettiin Wiima pöydälle ja ell laittoi ne loput lääkkeet. Sain jäädä Wiiman kanssa vielä kahden sinne huoneeseen ja hyvästellä rauhassa.


Eipä tähän loppuun voi muuta kuin todeta että kiitos Wiima kaikesta. Tämä oli kyllä koira, joka opetti mulle paljon ja kasvoin koiran ohjaajana henkisesti melkoisesti.

Hei, hei ja hyvää matkaa! Nyt saa kantaa sitä rakasta noutokapulaa mielin määrin eikä kukaan pyydä sitä luovuttamaan. Tähän päättyy paljon hyvää ja paljon kaunista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti