lauantai 7. huhtikuuta 2012

Seminaari ja tottikset

Pääsiäisloma on vasta puolessa välissä ja jo ollaan ehditty olemaan osallisena jos jonkinlaisessa koirajutussa. Eilen aloitin kuuntelijana Jessica Ristimäen pitämässä tottisseminaarissa. Seminaarin jälkeen Jessica otti omalle koiralleen tottistreenit ja samalla otin Wiiman tottistelemaan. Wiima aloitti seuraamisella, aluksi oli melko rauhatonta ja viretila liian korkealla. Seuraamisen aloituksissa vuosi piippaamalla ja seuaamisen aikana painoi hieman. Jonkin ajan kuluttua tilanne onneksi tasaantui. Tehtiin koekaavio, tosin käännökset nykysääntöjen mukaan väärään suuntaan. Jäävät liikkeet hyvät ja nopeat, luoksetulossa olisi saanut olla hieman lähempänä. Sivulle siirtyminen oli hyvä. Sieltä seurautin noutokapulalle koko hallin matkan, nyt Wiima oli hyvässä mielentilassa. Noudossa taas sitten vire nousi liikaa ja kuului piipauksena sekä rauhattomana odotuksena. Myös luovutus oli rauhaton. Otin noudon uudelleen ja tällä kertaa olikin sitten jo vähän parempi suoritus.

Sitten siirryttin paikallamakuuseen ja samalla saatiin Jessican Tulesta häiriötä hyppynoudon muodossa. Ja jotta häiriö olisi ollut riittävän suurta, koirien välimatka oli melko lyhyt (mutta kuitenkin turvallinen :) ). Wiima suoriutui paikallamakuusta erinomaisesti, vaikka kapulan heiton jälkeen näki että halut olisivat olleet kovat mennä kapulalle. Tuli teki vielä toisenkin hyppynoudon ja edelleen Wiima pysyi hienosti palkkaukseen asti makuulla.

Lopuksi otin vielä eteenmenon, vein patukan hallin päätyyn ja jätin Wiiman odottamaan. Otin Wiiman ylös ja aloin hetsaaman. Wiimalla oli hyvä pyrkimys eteenpäin vaikka palkkaa ei näkynyt ollenkaan. Katsekontaktista lähetin ja Wiima eteni hienosti loppuun asti.

Pienistä ylivireongelmista huolimatta ihan mukavat tottikset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti