maanantai 30. huhtikuuta 2012

Leirikausi korkattu

Viime viikonloppu siis vietetty leireillen mitä parhaimmassa porukassa. Kaksi päivää intensiivistä treeniä purujen osalta ja päästiin onnkesi käymään jäljelläkin. Puruissa käytiin läpi koekaaviota. Palaset alkavat olemaan aika kivasti kohdillaan, isoin ongelma onkin ohjaaja :) Tein kyllä pari niin tyhmää virhettä ohjatessani Wiimaa, mutta onneksi ne eivät sinällään vaikuttaneet koiran toimintaan. Irrotuskäskyjen ajoitukseen täytyy nyt oikein tosissaan panostaa, pitäisi seurata maalimiestä eikä koiraa. Ja vartioinnista kun lähdetään niin EI lähdetä oikealle vaan vasemmalle. Tällöin menen itse maalimiehen ja koiran väliin ja näin saan koiran seuraamaan itseäni. Myös sivukuljetukseen siirtymisessä pitäisi enemmän olla hereillä missä maalimies on, koska muuten menee sähläämiseksi. Mutta toisaalta on hyvä tehdä näitä virheitä treeneissä, jos en sitten vaikka kokeessa niitä enää tekisi (ainakaan kovin montaa).

Jälkikin meni ihan kohtalaisesti. Ja nyt onneksi mukana oli oma "koutsimme" joka todellakin osaa lukea koiraa paremmin kuin minä. Saatiin nyt uusia juttuja jäljelle kokeiltaviksi, katsotaan mitä Wiima niistä sanoo. Tarkoitus  saada painetta erilaiseksi. Ja tässäkin kuultiin totuus "siihen nähden että olet tehnyt näin huonon jäljen niin koira ajaa sen siitä huolimatta ihan hyvin" jep, jep eli vika on taas liinan tässä päässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti