Lauantaina olin Wiiman kanssa Tampereella Tokon SM-kisoissa edustamassa TVA Pori ry:n joukkuetta. Meidän osalta kisat menivät hienosti, saatiin 171 pistettä ja koska tämä oli kolmas ykköstulos niin samalla Wiima sai koulutustunnuksen TK1. Sijoituksemme oli 30/58 henkilökohtaisessa kisassa.
Wiima ei ollut ihan parhaassa tikissä suorituksen aikana ja hämmennyin siitä jonkin verran ja siihen päälle kisajännitys niin tilanne on aika toivoton. Yleensähän Wiiman ongelma on liian korkea viretila ja kuumuminen, nyt viretila ei totisesti ollut liian korkealla. Ja koska tällaista ei ole ennen ollut en oikein osannut tehdä asialle mitään. Se miksi näin oli on vaikea sanoa, mutta pitkä odottelu lämpimässä kelissä saattoi tehdä osansa. Eihän me olla koskaan oltu tilanteessa, jossa koiran pitää odottaa kisapaikalla näin pitkään, vaan suorittamaan on päässyt suoraan autosta.
Hihnassa seuraamisessa aloituksessa säädin itse hihnan kanssa ja jätin sen tuomarin mielestä liian kireälle. Hihna ei siis ollut mun mielestä liian kireä, mutta ehkä se sitten oli liian lyhyellä. Wiima seurasi todella huonosti, seuraaminen muistutti enemmän sunnuntaikävelyä kuin seuraamista. Tätä ennen oli kuitenin ollut jo hyppy ja liikkeestä maahan, joissa hyvä fiilis ja molemmista 10. Sunnuntaikävelystä liian kireällä hihnalla 7.
Seuraavassa kehässä luoksetulo, joka meni muuten ihan kivasti mutta sivulle käskyn annettuani Wiima korjasi itseään vaan lähemmäksi. Jouduin antamaan toisen sivulle käskyn, joka sitten meni perille. Tästä 8.
Vapaana seuraaminen taas aivan järkyttävän huonoa. Ei puhettakaan että olisi ollut sitä tasoa mitä Wiima oikeasti osaa suorittaa. Pahimpana viimeisessä täyskäännöksessä Wiima jäi HAISTELEMAAN ruhotuppoa ja jouduin antamaan lisäkäskyn. Mä olin tästä todella järkyttynyt (no vähintään ihmeissäni) ja varmaan ilmeeni oli myös WTF. Pisteet kuitenkin 8.
Koko hämmästyksen kruunasi seisomaan jäänti, jossa jouduin liikkeelle lähtiessä antamaan lisäkäskyn, kun frouva vaan istui perseellään kaikessa rauhassa. Itse suoritus oli sitten hyvä. Pisteet 8.
Lopuksi paikalla makaaminen, jossa ei ongelmia -> 10.
Suorituksen jälkeen olin pettynyt ja kun varsinkin seuraamisissa oli fiilis että koira on perässä vedettävä eikä se tuntunut lainkaan rennolta itselle. Ja tosiaan koska Wiima yleensä on sen toisen äärilaidan edustaja. Ja harmitti myös noi koiran omat mokat luoksetulossa ja se haistelu seuraamisessa varsinkin kun kehän ulkopuolella Wiima teki ne liikkeet superhyvin. Kuitenkin siinä sitten pisteitä laskiessani ja ollessani melko varma ykköstuloksesta kääntyi ajatus positiiviseksi ja kun tarkastelin kokonaisuutta olin ihan tyytyväinen.
Katsotaan mitä me nyt sitten seuraavaksi suunnitellaan. Uusia tokosääntöjä olen kyllä lueskellut ja Wiima on niitä jo treenannutkin...toki vielä vanhoillakin säännöillä ehtisi korkkaamaan avoimen luokan. Eikä kai sitä ajatusta pk-kisoistakaan ole vielä haudattu.