Olen vuonna -79 syntynyt koiraharrastaja länsi-suomesta. Perheeseeni kuulu mieheni ja 2010 sekä 2014 syntyneet poikamme.
Koirien parissa ole viettänyt koko elämäni tähän asti ja jatkan sillä linjalla toistaiseksi.
Olen valmistunut fysioterapeutiksi 2004 ja teen sitä leipätyönäni sairaalassa.
Eläinfysioterapeutiksi valmistuin 2007 (AMK täydennyskoulutus), niitä hommia teen omalla toiminimellä.
Eläinfysioterapiapalveluihin kuuluu mm.
-hieronta ja venyttely
-lihaskuntoharjoitteet
-luennot (mm. koirien lihasvoimaharjoitteista, lajikohtaisesta harjoittelusta)
Olen myös
-agility koulutusohjaaja
-koetoimitsija (palveluskoirakokeet)
-toiminut palveluskoiralajien kouluttajana
Ihan ensimmäisen oman koirani olen saanut vuonna -84. Koira oli rodultaan mopsi ja nimeltään Ruttu. Rutun kanssa touhuttiin pihalla ja nautittiin ydessäolosta. Siihen maailman aikaan koiranäyttelyissä oli aina lapsi-ja koirakilpailu ja koska äitin esitti Rutun kehässä niin minä sitten vielä lapsi- ja koirakilpailussa. Menestystäkin tuli ainakin jälkimmäisissä koitoksissa, muistan kuinka palkintolautasta huomattavasti enemmän arvostusta sai lisänä saatu suklaalevy :)
Varsinaisen koiraurheiluharastukseni aloitin vuonna -92, kun meille kotiutui pitkäkarvainen collie Dina. Dinan kanssa harrastin TOKOa ja agilityä sekä sain ensimmäisen tuntumani PK-lajeihin viestin muodossa. Dina ei ollut mikää viettitykki mutta nuorelle ohjaajalle ihan sopiva harrastuskoira. Ja tuohon aikaan koututsmetodit eivät ole olleet kovin koirakohtaisia, vaan kaikki koulutettiin samalla kaavalla.
Jo tuolloin 90-luvulla palveluskoirakentällä minuun vaikutuksen teki belgianpaimenkoira. Kentällä kävi saman perheen kaksi tervuerenia ja minusta ne olivat paitsi kauniita niin myös niiden tempperamentti ja halu tehdä töitä oli kerrassaan ihailtavaa. Kiinnostus oli siis herännyt ja jäi hautomaan muutamaksi vuodeksi. Vihdoin monen pikaisen sattuman summana vuonna -99 sain oman belggarini (tervueren). Seran kanssa TOKOiltiin TK1:sen verran ja käytiin kisaamassa agilityssä. Harmitavasti nousu agi3-luokkaan jäi yhden SERTin päähän kun Seralla alkoivat selkäongelmat. Päätin silloin jättää agilityn kokonaan koska Seran kanssa sitä ei voinut treenata vain vähän vaan aina mentiin täysillä. Agilityuran jälkeen kuitenkin vielä harrastettiin TOKOa ja jäljestettiin omaksi iloksi. Seran ollessa 11-vuotias jouduin tekemään sen raskaimman päätöksen ja päästämään uskollisen ystävän sateenkaarisillalle. Onneksi kuitenkin "mummokoira" ehti opettaa nämä nykyiset asukit tavoille, vaikka tosin Wiiman kanssa heillä oli kaulimen paikasta keskustelua aina silloin tällöin. Ja loppuaikoina Sera kuitenkin luovutti valtaistuimensa Wiimalle.
