lauantai 11. helmikuuta 2012

Takkipuruja

Wiimalle on kahdella viimeisellä treenikerralla tehty takkipuruja. Treenien tarkoituksena on vahvistaa aggressiota äijää kohtaan. Tarkoitusena on myös luoda vaikeita tilanteita (vaikeampia mitä koira ikinäkään tulee koetilanteissa kokemaan) ja silti säilyttää koiralle toimintamalli että tapahtuipa mitä vaan niin aina pyritään kohdistamaan aggressio äijään. Ja taas miksi näin tehdään...no jos kokeessa kuitenkin tapahtuu jotain (maalimies kaatuu, astuu tassun päälle, koira jostain syystä irtoaa hihasta ja vähän kolkaisee itseään) niin tällöin koiralla on selkeä mielikuva että homma jatkuu siitä huolimatta.

Viime sunnuntaina tottisteltiinkin taas ja ohjelmassa nouto ja eteenmeno. Noudossa aluksi poistettiin liikaa virtaa seuraamisella. No se ei luonnollisesti poistanut virtaa tarpeeksi ja taas heittovaiheessa tulee ääntä. Nyt onnkesi mukana treeneissä oli meidän koutsi eli maalimies, joka nyt näki mistä olen puhunut :) Pari hyvää vinkkiä saatiinkin ja niillä nyt sitten lähdetään kokeilemaan. Eteenmenossa kokeiltiin myös uusia juttuja ja tällä kertaa apuohjaajan kanssa. Appari piti Wiimasta kiinni ja mä käskin sen maahan, apparin tehtävä tässä oli estää Wiimaa liikkumasta minua kohti (tämä on siis ollut ongelmana käskyn jälkeen). Ja välimatkaa kasvatettiin niin että minä liikuin ei koira+appari. Koitettiin myös ilman apparia lyhyeltä matkalta ja olihan se parempi, maahanmeno oli vähän hidas mutta nyt ei liikkunut. Ja lopuksi tietenkin vielä suoraan palkalle lähetys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti