Koska olin päättänyt että tänään on pakko päästä jäljelle, niin sinnehän sitten mentiin. Hieman lisämaustetta toi tuo pimeys, joka kellon edetessä vaan lisääntyi. Hieman ehkä helpotti se että melko lähellä meidän jälkipaikkaa oli katuvalot. Ja jotta nähtäisiin myös näiden runsaiden vesisateiden hyvät puolet, niin sateet ovat pehmittäneet maata sen verran että jäljen askeleet näkyivät hyvin nurmessa.
Wiima pyrki hyvin jäljelle ja mainittakoon että se oikein huusi autossa kun menin hakemaan sitä! Kyllä se vaan kummasti tietää että kun nappaan jälkipaalun mukaani niin pääsee hommiin. Ja tuntuu kivalta, vaikka olenkin prässännyt Wiimaa väärään tunnetilaan jäljellä, niin en ole kuitenkaan tappanut sen pohjimmaista halua jäljelle. Ja vielä välihuomautuksena tähän että osasyy tähän jäljen sujumattomuuteen on saattanut olla siinä että Wiiman hajuaisti ei ole ollut kunnolla palautunut sen nielutulehduksen ja bronkiitin jälkeen. Tämän bongasin kaverin fb- ja blogipäivityksestä, kun hänen koirallaan oli ollut nielutulehdus ja tämän seurauksena hajuaistin menetys. Olivat eläinlääkäristä todenneet että kyllä nämä kurkun alueen jutut vievät hajuaistin väliaikaisesti. Ja sen jo tiesinkin että antibioottikuuri jo itsessään heikentää hajuaistia.
No mutta palataan taas siihen meidän jälkeen. Päästin Wiiman taas aloittamaan vapaasti, paalulla ja kahdella ekalla askeleella oli ruokaa ja sen jälkeen 5-7 askeleen välein ruokaa. Wiima lähti hyvin etenemään enkä joutunut enää niin paljoa jarruttamaan menoa, kun Wiima rauhoitti rytmin itse. Tosin ei se vieläkään mitään hidastellut. Niin ja nyt oli taas selkeästi sik-sak-rytmi, joka on aika hienoa <3 Wiima piti vauhdin aika tasaisena, paitsi silloin kun kehuin reilummin niin vauhti kiihtyi, mutta sitä säätelin liinasta. Ja jotta tämä päivitys olisi pelkää hehkuttamista, niin Wiima ajoi myös kulmat hyvin. Toisessa kulmassa tarkasti kuononmitan verran, mutta korjasi heti eikä lähtenyt etsimään palloa vaan jatkoi työskentelyä. Hetken päästä se pallokin sitten löytyi. Hieno jälki kerrassaan, vaikka realiteetithan on että jälki oli lyhyt (n. puolet kisajäljestä), ajoin läheltä, vahvistin kehumalla ym. mutta olen päättänyt että hehkutan kun siihen on aihetta ja itse olen tyytyväinen.
Olen ottanut tavaksi että Wiima saa loput jälkijauhelihasta autossa jäljen jälkeen. Noitakin sai toki oman nokareensa vaikka en tällä kertaa ehtinytkään jälkeä sille tekemään. Aloin ihmettelemään että mitä ihmettä Wiima alkaa tökkiä jauheliharasiaa nenällä ja kaatoikin osan auton lattialle. Luulin jo että rasian muovi oli mennyt lihan päälle ettei Wiima muka saisi jauhelihaa sieltä. Vaihdoin jo lihan toiseen astiaankin ja taas sama juttu, kunnes tajusin että koska Noita oli viereisessä boxissa niin Wiima selkeästi peitti ja yritti piilottaa omaa jauhelihaansa :D Otin Wiiman pois autosta ja annoin jauhelihan pihalla, niin johan kelpasi ja oikein hotkimalla :) Hassuja noi koiran primitiiviset reaktiot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti