Hakutreenit siis eilen ja nyt vaikeassa maastossa. Noidalla vähän sellainen asenne että koska on vaikea maasto eikä tuule niin kokeilen jos löytyisi ilman työntekoa. No ei löytynyt sillä tavalla. Ensin pistin tyhjälle, ihan hyvä pisto tosin olisi mun mielestä saanut olla leveämpi, mutta kyllä toi ~ 10-15m oli ihan ok.
Sitten toisella puolella oli äijä umpparissa, jossa ovi hieman auki. Lähetin ennen piiloa, mutta koska edessä oli kaatunut puu lähti Noita kiertämään sitä ja ajautui liian sivuun oikealle. Menin lähemmäs puuta ja lähetin Noidan siitä puun yli ja nyt tekikin ihan hyvän piston ja takaisintulomatkalla otti äijän. Piilolla Noita änkesi (kuten arvasinkin) piiloon sisälle, mutta maalimies ihan ohjeistuksen mukaan karjaisi EI. Noita otti takapakkia ja aluksi antoi vähän protestihaukkua, mutta sitten kyllä alkoi ilmaisemaan hyvin.
Lähetys oikealle ja nyt Noita vaan juoksi metsään tekemään pistoa eikä nenä ollut auki. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen. Nyt teki paremman piston, mutta ei löytänyt äijää kunnes tuli tyhjältä takaisin ja ottikin äijän vasemmalta umpparista. No ei mitään onneksi maalimies oli tilanteen tasalla ja palkkasi koiran niin kuin pitääkin. Nyt haukku oli heti hyvää eikä Noita tunkenut piilolle.
Sitten palattiin takaisin siihen mistä pitäisi löytyä se oikean puolen äijä. Otettiin ääniavulla, koska koira oli jo käynyt siellä tekemässä kaksi tyhjää. Ääniavun kanssa ei sitten enää ongelmaa ollutkaan. Ilmaisu ja käytös molemmat hyvät. Äijä ei ollut hirveän kaukana keskilinjasta (ehkä n. 10m) ja oli nähnyt kuinka Noita oli mennyt aika likeltä ohi. Eli jos olisi nenä ollut auki niin olisi jopa voinut äijä nousta ekalla pistolla.
Noidalle on aika paljon tehty treeniä, jossa äijät on kaukana. Eli nyt olisi varmaan taas syytä treenata niin että äijät on siinä 10-30 metriä keskilinjalta. Mutta kokonaisuudessaan hyvät treenit ja oli mukava huomata että myöskään tyhjät pistot eivät enää paineista Noitaa. Ja yksi huomautus piilolla riitti korrektista ilmaisusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti