sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntaipurut

Poikkeuksellisesti purupäivä oli tänään, oltiin myös uudessa maneesissa. Wiiman kanssa otettiin tänään piilonkierrot ja vartiointi. Koska nyt viimeksi ollaan purutettu takkiin, aloitettiin piilonkiertotreeni avustajan kanssa. Eli avustaja 5. piilolla ja kun Wiima on kiertämässä niin avustaja palkkaa ja vie ikään kuin kierron loppuun. Sen jälkeen käytiin 6. piilolla nostattamassa aggrea ja siitä sitten siirryttiin lähetyspaikalle. Lähetys 5. piilolle ja sen jälkeen kuutoselle. Vaikka Wiima oli ennen lähetystä niskat nurin kohti kutospiiloa, niin silti se suunnan annon jälkeen lähti hienosti kiertämään viitosta. Vartiointi oli hyvä tosin haukun tempo on vähän hitaampi, mutta ääni selkeästi räkäisempi ja voimakkaampi.

Otettiin sama uudelleen, nyt vaan tehtiin suoraan lähetys vitosen kautta kutoselle. Olen nyt koittanut muistaa että uusissa koesäännöissä pitää olla kääntyneenä tuomariin päin ja antaa merkki ja sitten vasta saa kääntyä lähetysasentoon. Nyt vartiointiin mennessä Wiima oli aluksi vähän törkeä, mutta tasottui onneksi nopeasti.

Erityisen tyytyväinen olen siihen että Wiima oli kuulolla ja kiersi viitospiilon siitä huolimatta että kutoselle teki kovasti mieli lähteä. Taas paremmilla mielin voi tehdä suunnitelmia kesää varten (niitä vähän jo tehtiinkin), kunhan nyt vaan noi lumet lähtisi pian pois niin pääsee jäljelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti