tiistai 22. toukokuuta 2012

Ampumista

Vihdoin saatiin aikaiseksi kokeilla ampumista tottiksen yhteydessä. Wiima on kyllä kuullut ampumista sekä autossa ollessaan että kentällä kun ollaan vaan hengaltu/lekitty. Mutta seuraamisessa ja paikallamakuussa ei olla koskaan ennen ammuttu. Wiima oli ensin seuraamassa ja terävänä koirana reagoi ensimmäiseen laukaukseen pään kääntämisellä. Ei kuitenkaan pelästynyt vaan oli lähinnä ihmeissään että mitä hemmettiä. Toiseen laukaukseen ei enää reagoinut. Jatkoin seurauttamista pienen matkaa ja palkkasin. Otettiin vielä kerran uusiksi ja nyt en ainakaan huomannut että Wiima olisi kummallakaan kerralla reagoinut yhtään, jatkoin seuraamiskaaviota nopeuden muutoksiin ja palkkasin. Sitten vielä jäävät liikkeet, joissa ei ole mitään moitittavaa. Seuraavaksi siirryttiin paikalla makuuseen, kun treenikaverin koira siirtyi tottistelemaan. Ekassa laukauksessa Wiima käänsi päätään ampujaa kohti, mutta muuten oli rauhallinen. Toisessa oli ok, samoin uudelleen tehdyt laukaukset. Loppuun otin eteenmenon riekutuksella, kontaktista päästin menemään. Wiima meni nopeasti ja suorassa linjassa eteen josta löysi pallon. Ihan kiva perustottistreeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti