maanantai 21. toukokuuta 2012

Leiri

Viikonloppuna oltiin taasen leirillä. Wiiman kanssa tehtiin c-osan kisaliikkeitä. Ihan hyvin se jo sujuu, välillä tulee pieniä lapsuksia sekä koiralle että ohjaajalle. Kuitenkin kokonaisuus on ihan kivasti hallussa. Hallinta ei ole vielä sellaista mitä haluan sen olevan, mutta tällä hetkellä se kyllä riittää ykkösen kokeeseen. Leirillä Wiima päätti että hänen jälkivartiointinsa ei ole enää hiljainen vaan haukkuva :) Alusta asti Wiima on rakennettu hiljaiseksi, mutta nyt hän sitten keksi aloittaa haukun. Eikä siinä sinällään mitään, hyvin aloitti haukun ja se oli tasaista eikä ollut edes törkeä. Siitä huolimatta Wiimalle tehdään edelleen hiljainen vartiointi, koska patoaa vartioinnissa hyvin ja iskee nopeasti kiinni. Haukkuvana saattaa alkaa helposti törkeilemään ja haukusta tulee silloin levotonta muutenkin. No tämä on onneksi maalimiehen ongelma - ei mun :D

Ennen leiriä tein jäljenkin ja vaikka se ei mennyt täydellisesti olen Wiimaan silti tyytyväinen. Loppusuoralla huomasin jäljen vieressä tuoreen peurojen makuupaikan ja jätöksiä, mutta päätin tehdä jäljen loppuun asti. Alku meni hyvin ja päästin Wiimaa pitkälle liinalle. Ensimmäinen esine myös tuli ilmaistua hyvin, vaikka ensin mua vähän kylmäsi kun olin omasta mielestäni jättänyt esineen pidemmälle. Hieman pelonsekaisin tuntein menin katsomaan mitä Wiima on (vale)ilmaissut, mutta KAPPAS sehän on esine. No normaalit palkkaukset ja jatkettiin matkaa. Kulma meni ihan ok samoin toinen suora. Toisessa kulmassa Wiima ajoi vähän pitkäksi, mutta kun pysähdyin niin Wiima korjasi heti, liina ei ehtinyt edes kiristyä. Toisen esineen ilmaisu myöskin hyvä ja palkkauksen jälkeen Wiima lähti hyvin etenemään.

Sitten päästiinkin siihen peurojen makuupaikan kohdalle ja kuten arvata saattaa, kyllä se kiinnosti. Wiima nosti pään ylös ja lähti makuupaikkaa kohti, palasi kuitenkin jäljelle ja taas nokka ylös ja kohti makuupaikkaa. Pienen aikaa Wiima siinä arpoi, mutta koko ajan pyrki takaisin jäljelle ja loppujen lopuksi valitsi jäljen. Tarkoituksella en antanut pakotteita, koska Wiima selkeästi teki töitä ja pää raksutti. Pakotteella olisin voinut antaa väärää infoa koiralle. Mutta siis Wiima valitsi peuran jätöksien sijaan jäljen ja pienen matkaa jäljestettyään sai maasta pallon ja kunnon taisteluleikin. Pallon jälkeen jälki jatkui ja Wiima jäljesti aavistuksen liian vapautuneessa mielentilassa, mutta koska edelleen teki töitä niin annoin mennä kipalle asti näin. Kokonaisuudessaan siin kuitenkin hyvä jälki ja mulla hyvä mieli siitä että Wiima nyt itsenäisesti hakee jälkeä ja sillä on selkeä mielikuva että jälki on kuitenkin se paras vaihtoehto. Toivotaan että näin on jatkossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti