Taas tuli eilen treenattua ja Noidan kanssa. Seuraamisessa edelleen edistää, korjailin tekemällä pientä ympyrää vasemmalle ja kevyillä pakotteilla. Pari noutoa myös otettiin, ihan ok menee palautusvauhti on hitaampi kuin kapulalle meno. Toisella kertaa sitten otin muutaman peruutusaskeleen ja kehuin, niin sain vauhtia kasvamaan. Eikä se vauhti nyt mitää matelua ole, eli en lähde hinkkaamaan ettei mene pilalle. Pari sivulletuloa tehtiin, jää vähän auki mutta toistoilla parani hieman. Lopuksi luoksetulo, siinä lopussa vielä havaittavissa edelleen pientä paineistumista, mutta tulee kuitenkin sentään loppuun asti.
Onhan se niin erilaista treenata Noidan kanssa, mutta selkeästi sekin sujuu varsinkin kun en treenaa Wiimaa ollenkaan niin ei tule treenattua Noitaa liian kovalla paineella. Noidan kun pitää antaa sikailla ja vähän räyhätä niin säilyttää vietin paremmin. Sellaista ei sitten taas voi Wiimalta sallia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti